Anticipated last week - let's pack and be ready for departure!

Noniin. Siitä onkin jokunen viikko kun lento Helsinki-Shanghai oli ajankohtainen ja olin märkäkorvana Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkalla kohti tuntematonta. Kun kelailee fiiliksiä sieltä asti voi muistella jotain armeijaan lähtö ajatuksia. Ympäristö muuttoo, läheiset jäävät hetkoksi ilman paikallista Saimia. Itse kokee vaikka sun mitä jännää ja kotopuolessa arki rullaa. 3kk on siinä mielessä mukava aika olla reissussa, varsinkin vaihdossa, sillä arjen harmaus ei kerkeä heittää avokämmentä poskelle ja energiaa riittää reissata kaikkien koulutehtävien ja harjoittelun lisäksi.

Koulu järjesti mukavasti tekemistä viikoille ja viikonloput ja lomaviikot käytimme tehokkaasti keksien kaikkea muuta tekemistä aina Yellow Mountainin valloituksesta Kiinan muurin päällä dallaamiseen. Massia on mennyt melko mukavasti, mutta suhteessa kokemuksiin olen selvinnyt äärimmäisen halvalla. Tulijaiset ostelin matkan varrelta äärimmäisen pikkuhiljaa ja matkalaukkujen kilolukemat hipoo sallittuja rajoja.

Reissuun on mahtunut monta kummallista ja vähemmän kummallista käännettä. Kaikesta on kumminkin selvitty ja kotona olkoot notskiölberit jätkien kanssa talven temmellyksessä paikallaan tahi saunailtaa, jossa reissaamista voi pohtia. Koko mahdollisuudelle ja Kiinalle annan 10 pistettä ja papukaijamerkin. Mahdollisuuksia oppia uusia asioita niin koulun puolesta ja sen ulkopuolelta on tarjolla joka kulmalla. Jonain päivänä pääsi tutkimaan akupunktion saloja, toisena saattoi olla cruisailemassa jokiveneellä nauttien maisemista ja miettien "tääl mää vaa Kiinassa, hyvin natsaa!".

Itselle kaikki muut viikot on menneet kuin siivillä, mikäli viimeistä ei lasketa. Nopea reissutahti jäi päälle ja kampuksella tsillailu on tuntunut hyvän ja puuduttavan väliltä. Jotain ohjelmaa olen kehitellyt viikolle, mutten mitään suurta. Kiikarit onkin jo kotio päin viettämään rauhallista joulua ja sukuloiden.

Reissun tärkein opetus on ollut se, että maailma ei ole niin iso, kuin sitä luulee tai niin erilainen eri paikassa. Oli suunnitteilla löhöloma tai travellaus ympäri jokaista maankolkkaa, ihmisten kanssa kommunikointi onnistuu ja kaikesta selviää, on pidettävä vaan pää kylmänä ja takki auki. Repullinen reissumieltä vie ihmisen mitä kummallisimpiin paikkoihin.

Kiinasta tulen kaipaamaan jo blogissa mainittuja hetkiä ja uusia tuttavuuksia, mitä matkan varrelle on tupsahtanut. Joidenkin kanssa jatkoja onkin mietitty ja on kiva tuntea hyviä tyyppejä ympäri maailmaa. Matkalle on sattunut etelä-amerikkalaisia, norjalaisia, tanskalaisia, hollantilaisia, kiinalaisia, amerikkalaisia ja tietenkin suomalaisia. Kaikille kuuluu osaltaan kiitos matkani onnistumisesta ja uniikkimaisuudesta.

Nyt on vuorossa repun selkään heittäminen ja kohteena Suomi. There's no place like home, tho there are amazing places outside of it too! Vaihto päätty - elämä jatkuu - toivottavasti blogi on tuonut edes hiiren verran hyvijä hetkiä kotimaahan asti! -Sami

Last week with the finns - plus last week in practice

Maanantaina alkoi toisiksi viimeine harjoitteluviikko. Palasimme syöpäosastolle ja jatkoimme siitä mihin aikaisemmin jäimme, eli keskustelimme päivän ohjaajamme kanssa ja seurasimme hoitajia töissä. Sama toistui tiistaina ja keskiviikkona. Omaiset olivat sen verran huolissaan omista tirpanoistaan, jotta he eivät mielellään antaneet länsimaalaisten liittyä hoitotoimenpiteisiin. Tekemistä oli loppupäiväni suhteellisen vähän, joten keskiviikkona annoimme palautteemme ja saimme omanne. Keskiviikkona saimme lisäksi nähdä pikkupotilaan saattohoitohuoneen. Tämä oli rauhallinen paikka, joka oli koristeltu rauhoittavaksi ja miellyttäväksi paikaksi, mahdollisimman kodinoloiseksi ympäristöksi.

Torstaina oli sports meet. Tämä tarkoitti urheilutapahtumaa, johon sai valita mihin osallistuu. Itse osallistuin power throwiin, jonka luulin olevan kuulantyöntöä. Paljastuikin, että kyseessä oli pallonheittoa. Jollain asteella tässäkin tuli menestyttyä ja nappasimme tupla-Sami voiton. Itse tulin toiseksi. Suomalaiset pärjäsi kisoissa muutenkin loistokkaasti ja voittoja tuli juoksuissa ja viesteissä pallonheiton lisäksi.

Perjantaina oli sports meetin toinen päivä ja itselläni ei ollut mitään mihin osallistua. Näinpä vietin aamupäivää kampuksella kirjoittaen opinnäytetyösuunnitelmaa viittä vaille valmiiksi. Lähdimme myös perjantaina viettämään viimeistä kertaa iltaa suomalaisjengimme kanssa. Ilta vierähtikin jo aamunsarastukseen ja olimme takaisin kampuksella n. Klo 7 aamulla. Kaikin puolin ilta oli mahtava jäähyväisjuhla ja koko tumuilu meni mukavan rennon ilmapiirin omaavassa kuppilassa, klubeille emme raahautuneet, luojan kiitos.

Lauantai meni pakkauksessa avustaen ja nauraen harmaita hiuksia aiheuttaneille matkalaukkujen ylipainoille. Loppupeleissä kaikki saivat laukkunsa pakattua ja pääsivät odottamaan kotiinlähtöä. Muuten päivä oli rento ja oli mukava olla välillä tekemättä yhtään mitään. Kävimme vielä viimeisellä pöperöllä suomalaisjengin kanssa, kenen kanssa reissussa tuli rymyttyä.

Sunnuntaina aamusta kööri lähti. Jätimme jäähyväiset aamulla ja jatkoin unia. Myöhemmin herättyäni käytävillä oli todella kummallinen hiljaisuus. Yksi matkan vaiheista oli ohi. Itselläni oli vielä hieman reippaat pari viikkoa reissua jälellä lusittavana ja viimeisen harjoitteluviikon starttaus oli päivän päässä. Kävin illasta morjestamassa vielä Tonia ja kävimme kuvaamassa pienen videon Bundilla Shanghaista ja ajasta Kiinassa.

Maanantaina sateinen keli ja eilinen jäähyväinen puski päälle. Ei auttanut kuin lähteä uudelle osastolle aamutuimaan ja katsomaan mitä lasten sydänpolilla oli tarjottavana. Osastolla olikin paljon tekemistä ja saimme laittaa sänkyjä, ottaa potilailta vitaaleja ja tarkkailla eri toimeenpiteitä sivusta. Osastolla olikin suunnitelma meille 6 päiväksi mitä tulevan pitää, mutta harmiksemme olimme osastolla vain 2 päivää.

Tiistaina teimme samaa kuin edellisenä päivänä. Tällä kertaa hoitajat antoivat meidän itsenäisesti ottaa verenpaineita, pulsseja ja lämpöä. Tuntui mukavalta, että luottoa löytyi. Tuntuikin lähes ensimmäistä kertaa koko vaihdon aikana, että pääsimme tekemään hoitajan työtä oikein kunnolla. Vaihdoimme harjoittelun päätteeksi palautteet ja toivotimme kaikkea hyvää osaston jatkolle.

Keskiviikkona olimme closing ceremonyssa. Saimme todistukset osallistumistamme kursseista ja koulu kyseli kehitysideoita. Annoimmekin näitä esim. Kertomalle, kuinka miellyttävää aamulla oli kulkea bussilla toisinkuin metrolla, joka on aamuisin äärimmäisen ruuhkainen. Pidimme pienen puheen ja jaoimme läksiäislahjamme koulun opettajille. Ilmassa oli pientä lähtemisen buugia, vaikka lähtöön oli vielä melkein 2 viikkoa aikaa.

Torstaista aina sunnuntaihin asti vietin aikani kampuksella koulutehtäviä tehden ja relaksoitumalla kaikesta koetusta. Tarkoitus onkin kerätä energiaa vielä viimeiselle viikolle salin ja lepäilyn merkeissä. Kevyt koti-ikävä mielessä kävin maistelemassa lähikahvilassa paikallisen version spaghetti bolognesestä ja voi että länkkärimakaroni turvotti tutulla tavalla. Päätin että se olisi viimeine kerta tällä reissulla. Lepäily sai jatkua. Tarkoitus olisikin käydä vielä muutamassa paikassa Kiinan reissun aikana, jotta voin hyvillä mielin katsoa olkani yli ja todeta, been there, done that, maybe someday coming back..

Tämä olisi mallia toisiksi viimeine  päivitys. Seuraavassa olisi tarkoitus päivitellä lähtöfiiliksiä, kelailla mitä kaikkea sitä Kiinassa on tullut kummasteltua (lyhyt oppimäärä) ja paketoida koko reissu johonkin imelään, kaikkien käyttämään, ylihöylättyyn fraasiin.

Ensiviikolla siis luvassa:
Yllämainittua wrappaamista

Happy Valley, New Ward, - Trip keeps rolling

Perjantai kulkeutu samoilla silmillä eeppisen junamatkan jälkeen. Olo oli kuin jäätyneellä kävyllä ja ajatus kulki hitaasti. Päätimme lähteä suomalaisten kanssa käymään kaupungilla shoppailemassa ja katsomassa World Financial Centerin. Shoppailussa otettiin mittaa maojen (yuan) riittävyydestä ja riittämättömyydestä. Taloudelliselta tuhoutumiselta selvittiin taas kerran ja matka sai jatkua. Matkalla WFC löysimme paikallisen barbaban (kalmaritikku) myyntikojun. Saimme ryhmän tilaamaan omansa ja nautinto oli taattu. Hetken päästä menimme hissillä torniin yksille ja tämä  jälkeen syömään. Huomasin flunssan kehkeytymisen, sillä pekingin reissun junamatkan stressitason huikea vuoristoratamainen nousu ja lasku kääntyi lopulta tasotuttuaan lenssuksi. Olipa hienoa, sillä lauantaina oli vuorossa taitajakisat.

Lauantaina tykitimme koko konkkaronkka bussilla x-paikkaan kisailemaan taitajakisoissa. Muut olivat saaneet valmistautua kisoihin viikon, mutta Pekingin reissumme takia lähdimme kylmiltä jaloilta kisaan. Tällä kertaa kisasta ei saatu millään Suomen joukkueella kultaa mukaan, mutta tilanne olisi voinut olla toisin, jos olisimme tieneet palkinnot etukäteen. Palkinnot olivat n. 30-120e puhdasta riihikuivaa riippuen sijoituksesta. Kaikki saivat kuitenkin stipendin. Tilaisuus kesti n. 10 tuntia ja tämä oli oikein miellyttävää sairaana. Onneksi sain ottaa hieman lepiä kesken kisailujen ja virtaa oli taas hieman enemmän.

Koko tilaisuus päättyi seisovaan pöytään hotellissa, jonka anti oli laidasta laitaan. Ruokaa oli grillatusta tuoreeseen, keitoista kiinteisiin. Hetken ajan pääsin itsekkin nauttimaan ruoasta ja sen mausta, mutta sitten nenä heitti itsensä niskalenkillä tukkoon ja makuaisti oli sitä myöten selvä. Positiivisena puolena voin todeta, että eipähän tullut syötyä liikaa.

Nokka tukossa ja kurkku tulessa lähdimme sunnuntai aamuna seikkailemaan kohti Happy Valleyta. Happy Valley on Shanghain mediaseksikkäin huvipuisto ja kooltaan paikka oli massiivinen. Kävimme kaikissa laitteissa, jotka heilauttivat adrenaliinimittaria ja reissu oli kokemuksen arvoinen. Kaiken huipennuksena oli illan myötä sytytetty valaistus ja koristelu. Mestoilla oli halloween-teema ja henkilökunta oli pukeutunut zombeiksi, paikka oli vuorattu koristeilla ja kajareista kuului kauhuääniö ympäri puistoa. Ainut harmitus paikassa oli suurimman vuoristoradan toimimattomuus. Ehkä joku toinen päivä sen aika vielä tulee..

Maanantaina oli vuorossa uusi harjoittelupaikka - lastensairaalan onkologia/hematologian osasto. Omalta osaltani gerantologiseen harjoitteluun koin saavani osuutta vain lapsien omaisten osalta. Kiinassa ukit ja mummit on kovassa osassa läsnäololla perheen pienimpien kanssa. Maanantaina tutuistuimme osastoon. Vuodepaikkoja osastolla oli 42 ja huoneiden koon määräsi kukkaron paksuus. Jos  varakkaamman perheen nappula joutuu osastolle,voi hänen perhe maksaa yksityishuoneen. Hoito ja hoitajat olivat kuitenkin samat kaikille. Pikku potilailla oli myös leikkihuone, jonne pääsi perjantaisin Disney:n vapaaehtois työntekijöiden kanssa. Sairaala oli vasta rempattu ja hoidon tasosta kieli se, että porukkaa tulee ympäri Kiinaa mukuloiden kanssa hoidatettavaksi tälle osastolle. Osasto ei kuulema koskaan ole vapaana. Ohjaajamme oli hyvin empaattinen ja lasten kanssa työskentely ja kommunikointi oli erilaista mihin olin tottunut. Kuitenkin hyvällä tavalla.

Mielenkiintoisinta oli nähdä selkäydin näytteenottoa. Potilas meni kylkiasentoon ja lääkäri pisti piikin sisään ilman puudutuksia. Paikallista ei voinut laittaa tuntuman menetyksen takia ja anestesian puutos johtui välineistön/lääkäreiden puutteesta. Melko kylmää kyytiä. Kuitenkin potilaat antoivat näytteet mukisematta pienen kivusta johtuvan tärinän saattelemana.

Tiistaina jatkoimme osastolla. Seurasimme hoitajien toimeenkuvaa päivän läpi, joka sisälsi vitaalejen ottoa ja iv-lääkityksen antoa. Hoitajien matala englannin puhetaito (poislukien ohjaajamme) heikensi mahdollisuuttamme osallistua ja saimmekin mitata korvamittarilla kuumetta muutaman kerran.

Keskiviikkona oli viikon viimeinen harjoittelupäivä. Rutiinit pysyivät päivän aikana samoina. Plussana saimme nähdä potilaan, jonka kasvain oli sen verran jöötiluokkaa suun alueella, että hänelle oli tehty trakeostomia (kurkku auki ja hengitys tätä kautta). Kävimme myös erään hoitajan kanssa hakemassa siirtoverta veripankista. Keskiviikon jälkeen tämän viikon harjoittelut oli ohi. Oli aika siirtyä koulun kuvioihin.

Torstaina aloitimme päivän Spoken Chinesellä. Näillä tunneilla saimme maalata/kirjoittaa perinteisellä kiinalaisella kynäll/siveltimellä kiinalaisia merkkejä. Homma meinasi aluksi lähteä hieman lapasesta, mutta muutaman kymmenen sivalluksen jälkeen pystyin sanomaan tekemiäni merkkejä lähes kiinalaisiksi.

Seuraavaaksi oli vuorossa Chinese Herbs. Meillä oli tarkoitus olla tentti, mutta opettajamme oli unohtanut, että kyseessä oli viimeinen tuntimme ja tentti jäi tekemättä. Tutustuimme lisää Kiinalaisiin kasveihin ja toivottelimme toisillemme hyvät jatkot. Lahjat on tarkoitus jakaa myöhemmin.

Perjantai oli menevä päivä. Aloitimme aamumme Traditional Chinese Medicinellä. Tunti alkoi yrttisuitsukemitälietikuilla. Tarkoitus tikuilla oli ymmärykseni mukaan niinkin yksinkertainen, kuin auttaa pintaverenkiertoa lämmittelemällä kroppaa. Tilannetta voi verrata sikarin viemistä ruhon lähelle ja tuntea, kuinka lämmin kytöpesä on. Seuraavaksi testailimme kuppauksen saloja. Kuppasimme toisiamme ja hetken jo silmissäni kiilui kuppaajan ammatti 6 kuppalasia kaverin selässä naamani edessä. Sitten yksi tippui lattialle (särkymättä tosin) ja unelmani sen mukana (ne särkyi sniif). Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä suuntasimme ajatukset kohti illan rientoja.

Buukkasimme itsellemme paikat Cirque Le Soirista, josa huhu-puheiden mukana on kääpiöitä ja jättiläisiä reivaamassa sulassa sovussa. Ilta ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitellusti. Paikan päällä piti olla ennen 10.50pm että juomat on ilmaisia ja sisäänpääsy samanhintainen kuin edellinen. Toni soitti ensi  ja kertoi, ettei välttämättä kerkeä. No worries kerroin, että eletään tilanteen mukaan. Seuraavaksi erään seuralaisemme lompakko varastettiin. Merkit ilmassa eivät vielä varoitelleet tarpeeksi. Lähdimme aloittelemaan erääseen kuppilaan ja söimme hieman. Kello olikin vaille 10pm ja oli aika tilata taksi. Takseja ei ollut. Shanghaissa ei ollut takseja!? Tarvitsimme 3 taksia määränpäähän ja saimme tietenkin vain 2. Itse jäin huitelemaan taksia 45min ajaksi ilman tulosta. Myöskään Toni ei kerennyt tarpeeksi ajoissa perille. Lopulta menimme takaisin alottelupaikkaan puremaan hampaita yhteen ja sovimme jatkopaikan. Itse olin lähes selvä koko illan huimien 3 drinkin jälkeen ja kello löi n. 2am. Porukka jaksoi reivata reivaamisen päälle ja lopulta selvisimme aamun aikaisilla tunneilla takaisin kampukselle. Ei aivan sellainen ilta, kuin suunniteltu, mutta hyvinhän se meni ja selvisimme perille asti yksinä paloina munuaiset paikoillaan.

Lauantaina herääminen meni melko myöhälle. Iltapäivällä kurvasin suihkuun ja sen jälkeen menimme tapaamaan Pekingin junassa nähtyä uutta tuttavaamme Warrenia. Warren haki meidät metroasemalta ja vei kotiinsa. Täällä tutustuimme hänen perheeseensä johon kuului hänen äitinsä, lapsensa ja vaimonsa Ping Ping. söimme erilaisia siemeniä ja hedelmiä ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Toivotimme kaverin tervetulleeksi myös Suomeen. Seuraavaksi hän vei meidät syömään. Ruokaan kuului kevyet 4 kylmää ruokaa ja 7 lämmintä. Se oli aivan tarpeeksi ja pääsin maistelemaan jo pitkään suunniteltua sammakkoa. Sammakko olikin positiivinen yllätys, maku oli hybridi teos kanasta ja kalasta. Suosittelen! Hieman eksoottisemmasta ja ei niin herkullisesta päästä oli sian korva. Ruoka oli kuitenkin kokonaisuutena aivan loistavaa ja navat saatiin käännettyä toisinpäin. Kokemus oli todella ainutlaatuinen päästä nauttimaan kiinalaisesta vieraanvaraisuudesta ja nämä on juttuja, joita muistaa läpi iän. Sitten Warren vei meidät metrolle, hyvästelimme ja jatkoimme matkaamme. Päivä rupesi olemaan sen verta pulkassa ja suuntasin kampukselle ja siitä unille. Sunnuntai oli aika tehdä kouluhommia.

Kuten mainittu sunnuntai meni sen kummenmitta tekemisiä. Oli aika ottaa arjesta kiinni ja levätä. Viikkoon mahtui taas 100 ja 1 asiaa, matkailu avartaa!

Beijing - Great Wall awaits..

Maanantaina aloitimme matkamme kohti Pekingiä. Päivä starttasi noin klo 10 hotellilta Shanghaista, josta suuntasimme aamupalalle viereiseen dumpling lafkaan. Ruoka ei tälläkään kertaa jättänyt kylmäksi ja lähdimme kölit kuprullaan trekaamaan. Aurinko paisto lämpimästi ja aikaa oli vaikka minkä verran, sillä iltajunamme lähti vasta kuuden jälkeen asemalta.

Pööpöilimme itsemme People's Squarelle ja nousimme metroasemalta ylös. Joku random opiskelijaporukka pyysi meitä ottamaan kuvia heistä ja he olivat hyvin kiinnostuneita stetsoneistamme. Aikamme turistuamme selvisi, että kööri oli juurikin paikallisia turisteja Pekingistä ja he toivottivat meille hyvää matkaa,kohti heidän kotikaupunkia.

Vieressämme oli People's Park ja päätimme käydä heittämässä lenkin siellä puhtaasti mielenkiinnosta. Paikka oli mukava vihreä puisto, jossa oli paljon kiinalaisia vanhempia herrasmiehiä ja herrasnaisia pelaamassa korttia. Chillailimme hetken ja jatkoimme matkaa kohti syömälää - Food court. Food court oli paikka, jossa lähinnä länkkärit pääsivät nauttimaan kiinan herkuista laidasta laitaan. Opiskelija budjetilla nappasimme halvat ja myyjän mukaan kuuluisat nuudelit ja rupesimme vetämään ääntä kohti. Ruokaa olikin hyvä pakata, sillä emme olleet varmoja, milloin saamme seuraavan kerran kyseisen suorituksen toimittaa. Lähellä oli eräs baari, window garage, jossa otimme yhdet keskiketterät matkan kunniaksi ja pelasimme bilistä. Asemalle siirtymisen aika oli jo käsillä.

Menimme asemalle hyvissä ajoin ja kävimme hakemassa liput. Seuraavaksi odottelimme loppuja ryhmämme jäseniä hetken aikaa ja sovimme lopulta tapaavamme junassa. Ostimme asemalta evästä reissulle ja menimme odotustilaan. Istuskeltuamme paikalle pamahti mystinen ystävällisen oloinen kiinalainen mies ja kysyi minne olimme menossa. Kerroimme määränpäämme ja hän oli menossa samaan paikkaan. Hän toivotti hyvää matkaa ja lähti junaa kohti. Me teimme hetken päästä samoin.

Junassa paikkamme oli hard sleeper. Punkat olivat kovat ja pienet, mutta olimme tyytyväisiä anyways, sillä pääsimme pötkällemme ja tiesimme, että tulevan 16h junamatkan aikana uni tulisi maittamaan vaikka istualteen. Tutuistuimme ryhmämme uusiin jäseniin pikku kupittelun merkeissä. Jotta emme häirihtisi kanssamatkustajia, menimme yleistilaan lärpättelemään. Hetken turistuamme tämä aikaisempi mystine kiinalainen ilmestyi paikalle. Esittelimme toisemme ja nappasimme hänet mukaan keskusteluun. Aikaa vierähti useampi tunti joristen niitä näitä aina perheistämme töihimme ja kaikkeen siltä väliltä. Kerroin olevani hoitaja ja hän kysyi tarkentaen, että tarkoitanko lääkäriä. Kun vahvistin hoitajuuteni sain pienen repeämisen aikaiseksi, ei taida Kiinassa mieshoitajat olla kovin suuressa suosiossa, vielä! Miehen nimi oli Warren. Jossain vaiheessa hän sanoikin, että kunhan palaamme Shanghaihin, hän haluaisi tarjota meille ruoat hänen kotonaan. Olimme todella otettuja tarjouksesta ja suostuimme. Vaihdoimme numeroita ja sovimme, että juttelemme myöhemmin lisää. Hetken päästä Warren meni unille ja me jäimme pähkäilemään mitä viemme hänelle, kun tapaamme Shanghaissa. Mekin päätimme nukkua, matkaa oli vielä useampi tunti jäljellä. Kömmimme punkkiimme ja pääsimme lempihommiin, zetorin vetämiseen.

Muutama tunti myöhemmin heräsin auringonpaisteeseen. Nousin ylös sängystä ja kuin tarjouksesta kahvikärry pamahti eteeni. Nappasin kupin ja jouduin hieman pettymään. Maku oli enemmänkin kahviesanssia lähentelevä teekokemus kuin aitoa moccaa. Warren tuli vielä aamusta tervehtimään ja kyseli mitä meinasimme puuhailla Pekingissä. Hän kertoikin siinä yleisen tietopaketin Pekingistä ja rämäytteli mielenkiintoisia faktoja kehiin esim. kuinka Kiinalaiset kontrolloivat ilmansaasteista. Esimerkiksi hän kertoi, että vain tietyllä rekisterikilvellä saa ajaa tiettynä päivänä Pekingin alueella, vääristä kilvistä rämähtää sakkoa. Parin tunnin juttelun jälkeen määränpää olikin lähellä ja valmistauduimme ulostautumaan junasta.

Olimme siis tiistain puolella ja kello oli hieman yli yhdeksän. Pekingissä oli melko rapsakka keli verrattuna Shanghain höllivään aurinkoon. Silmään pisti asemalla päivystävät kolmen hengen swat (special weapons and tactics) ryhmät. Yksi miehistä kantoi haulikko, toinen ninjakeppiä ja kolmas oli ryhmän supliikkimies, joka oli aseeton. Kävimme asemalla ostamassa liput takaisin kohti shanghaita torstaille ja menimme syömään. Syömisen jälkeen menimme taksijonoon ja iloksemme näytettyämme osoitteen n. 10 taksikuljettajaa kieltäytyi ajattamasta meitä kohteeseen. Siinä hetken manattuamme ja kyseltyämme saimme lopulta taksin hostellille. Kävimme viskaamassa ylimääräiset tavaramme hostellille ja aloitimme ajan tehokkaan käyttämisen menemällä katsomaan paikallisia nähtävyyksiä.

Ensimmäisenä oli vuorossa tianmenin aukio. Aukiolla on veristä historiaa ja monumenttina siellä oli mukava käydä. Perällä komeili iso puhemies Maon taulu, jonka ympärillä oli suihkulähteitä ja taustalla soi mahtipontista musiikkia. Fiilis oli katossa. Tästä etenimme puutarhaan (nimi katosi mielestä), joka oli rauhallinen ja miellyttävä ympäristö. Pekingin koristelu/väritysmaailma oli erillainen, pirteämpi kuin Shanghaissa ja puutarhan paviljongin kanssa täytyikin ottaa yhteiskuva. Seuraavaksi vuorossa oli Kielletty Kaupunki.

Sisäänpääsy maksoi 40 yuania ja sisäälle pääsi massiivisien porttien läpi. Edessä oli todella iso aukio ja symmetrinen rakennusmalli. Toisessa päässä oli valtaistuin. Valtaistuimen kierrettyä aukesi toinen vastaavanlainen aukio, jonka perällä oli toinen valtaistuin. Tämä toistui muutaman kerran. Dallaaminen paikassa oli kuitenkin äärimmäisen epätodellisen tuntuista. Lopulta päädyimme pieneen puutarhaan, jonka fengshuit oli pilalla turismin takia. Ihmismäärän paljous oli uskomaton loppusuoralla. Ulos päästyämme hengähdimme hetkeksi ja nautimme koetusta. Perällä näkyi vielä paviljonki pienen nousun huipulla. Paikka on kuuluisa siitä, että ming dynastian viimeinen keisari hirtti itsensä kyseisessä paikassa. Maisemat ylhäällä olivat huikeat ja otimme muutamat kuvat ja jatkoimme matkaamme takaisin alas. Nälkä vaivasi travellaajaa tässä vaiheessa. Menimme syömään paikalliselle rafla-alueelle. Paikan päällä hinnat hipoivat pilviä ja päätimme, että keksimme jotain kukkarolle sopivampaa. Löysimme grillin, jossa myytiin tnt kalmaria. Nimesimme ruoan dynamiitti barbababaksi ja vedimme tikut ääntä kohti. Tulisuus oli juuri sopiva ja nälkä oli selätetty. Tästä suuntasimme kohti hostellia ja unille. Seuraavana päivänä oli aikainen herätys.

Keskiviikkona heräsimme n. Klo 6. Järkkäsin ryhmällemme kuljettajan hakemaan meidät hostellin edestä muurille ja lopulta tuomaan takaisin hostellille. Kävimme hakemassa aamupalaa paikallisesta lafkasta ja minibussi odotti sovittuun aikaan hostellin edessä. Pakkauduimme kyytiin ja matka kohti muuria alkoi. Parin tunnin matkan jälkeen olimme kohteessa. Kuljettaja kävi ostamassa meille liput muurille ja lähdimme kävelemään. Meillä oli mahdollisuus ottaa hihnakärri ylös, mutta onneksemme omasimme nuoreet terveet jalat ja valitsimme portaat. Matka ei ollut mitään verrattuna keltaisien vuorien portaita ja olimmekin muurilla alta aikayksikön. Sää suosi meitä ja aurinko paistoi lämpimästi. Kevensimme vaatetusta ja pääsimme nauttimaan maisemista. Muurilla ei juurikaan ollut porukkaa, sillä saavuimme sen verran ajoissa. Saimme nauttia täysin siemauksin ajastamme. Paikan päältä löytyi heitinmiehen esi-isä, Kiinalainen tykki. Tästä tuli hieman armeijan vihreät ajat mieleen ja hymyissä suin sain nähdä palan oman aselajin historiikkia.  Pikkuhiljaa rupesi olemaan aika suunnata takaisinpäin. Edessä oli järkytys. Muuri oli aivan täynnä pieniä kiinalaisia turisteja. Turistibussit olivat saapuneet ja muurin pössis muuttui kauheaksi turistiansaksi. Pistimme töppöstä toisen eteen, sillä mielessä oli vielä hyvä ja rauhallinen kuva paikasta. Alas päästyämme kuljettaja otti meidät kyytiin ja menimme takaisin hostellille. Minibussi meinasi levitä matkalla pariin otteeseen, mutta selvisimme säikähdyksellä ja ainakin tällä kertaa kuljettaja sai lastinsa perille.

Tämän jälkeen kävimme Pekingin keskustassa. Kuulimme, että paikalla oli ruokatori. Hetken etsittyämme löysimme paikan ja ensimmäisenä naaman eteen löytyi skorpiooneja. Ostimme tikun rohkeasti ja pistelimme kaverit poskeen. Maku oli melko ranskalaismainen ja kulinäärinautinto ei jättänyt kylmäksi. Tarjolla oli mm. käärmettä, koppakuoriaista, tuhatjalkaista ja merileijonaa. Nämä jätimme muille herkuttelijoille ja katselimme paikkoja. Löysimme paikallisen pelihallin ja kokeilimme hieman miten refleksit toimivat random räiskintäpelissä. Tällä kertaa maailma ei pelastunut lonkerohirviön kostolta, mutta ehkä joskus saamme revanssin aikaan. Lopulta palasimme hostellille. Hostellin ulkopuolella oli kuppila. Kuppilassa oli tarjous, jolla sai juoda 50yuanin summalla niin paljon kuin jaksoi. Buffetissa nautiskelimme muutamahkot hörpyt ja pikku tumu meinasi yllättää. Lähdimme nukkumaan hyvän sään aikaan, sillä seuraavana päivänä piti olla skarppina, ainakin hetken. Junailua oli luvassa.

Torstaina oli junailun vuoro. Lähdimme asemalle kohti hyvissä ajoin, mutta edessämme oli tyrmäävät jonot turvatarkastuksineen. Selvisimme nippa nappa junaan ja iloksemme saimme huomata, että olimme ostaneet liput ilman istumapaikkoja. Matka tuli kestämään 21 tuntia. Nielimme voimakkaat tunnetilamme ja otimme haasteen vastaan. Plääninä oli mennä pötkälleen ravintolavaunuun ja chillata aika siellä. Helpommin sanottu kuin tehty. Matkatavaroiden kanssa kulkeminen käytävillä, jotka olivat tupaten täynnä ihmisiä vastasi lumihangessa rämpimistä. Hiki virtasi ja korvien välissä oleva punainen lanka oli kireällä. Saimme idean, että menemme ulkokautta ravintelivaunuun. Ulos päästyämme konduktöörit löivät ovet kiinni. Pikku pakokauhun vallassa mietimme mitä nyt tapahtuu. Random rauhallinen mieskonduktööri tuli luoksemme ja opasti meidät junan toiseen päähän sisälle. Pääsimme istumaan lattialle rauhallisille vesille. Täällä istuimme muutaman tunnin. Random kiinalaiset yrittivät tulla höpöttämään kanssamme ja keksin käyttää puhelimen kääntämissovellusta apuna. Saimme pikku keskustelut aikaan ja aika meni siivillä. Jossain vaiheessa paikalle tuli konduktööri ja kysyi lippujamme. Hän sanoi, että olemme väärässä vaunussa ja meidän piti mennä takaisin ryysikseen. Tamppasimme junan lattiaa taas hetken, kunnes Toni löysi istumapaikan. Vaihdoimme vuorotellen paikkoja, toinen istui rinkan päällä ja toinen istui penkillä. Torkahdimme ja herättyä swappasimme paikkoja. Saimme pitää paikan noin puoleen yöhön asti, kunnes paikan ostaneet ihmiset tulivat paikalle ja jouduimme luopumaan paikoista. Menimme omaan vaunuumme, jossa Eerika oli löytänyt Etelä-Amerikkalaisia matkaajia. Heidän osalta matka kesti vielä 3 tuntia ja pääsimme juttelemaan heidän kanssa. Veikot tarjosivat meille matea, joka on Etelä-Amerikkalaista teen ja kahvin välimallista juomaa. Tämä virkisti oikein mukavasti ja mietin, että tästä voisi tulla kahvinkorviketta Suomeen palattua. Suosittelen muillekin! Heidän lähdettyä pääsimme rentoutumaan lopuksi 5 tunniksi ja pilkimme loppumatkan uni- ja valvetilan välissä. Loppujen lopuksi matka oli erittäin loistava kokemuksineen ja fiilis oli vaikeuksien kautta  voittoon. Tämä oli reissu, joka tuskin koskaan unohtuu. Perille päästyämme kävin hakemassa käsin tehdyn villakangastakkini metromarketista ja lähdimme taksilla kampukselle. Junailu sai riittää hetkeksi.

Seuraavassa luvassa:
Vklp turismia
Happy valley
Lasten syöpäosasto
Kiinalaista kirjoittamista
Kuppausta
Epäonnistunut baareilu