keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Toni - travelpartner arrives

Maanantai ja tiistai meni korvaavan ohjelman puitteissa. Harjottelupaikkaamme tuli Kiinan hallituksen isoja kihoja käymään, joten meidät lakaistiin poies jaloista pyörimästä. Harjoittelun tilalla seurasimme koululla kiinalaisten amerikkalinjalla olevien tyyppien tunteja. Aiheena oli solubiologia ja solujen jakautuminen. Istuimme lungisti koulussa 8h päiviä siis luennoilla.

Keskiviikkona palasimme harjoittelun tiimoihin. Harjoittelussa ei juurikaan ollut viimeiselle päivälle tekemistä potilaiden osalta ja hoitaja laittoi meitä katsomaan videota lukinkalvon alakerroksen nesteidenpoistosta. Tässä oli mielenkiintoista huomata, kuinka poisto tapahtui pitkällä letkulla alavartalosta, munuaisten hoodeilta aina kalloon asti. Ensin ylimääräiset töhnävedet poistettiin ja sitten letku jätettiin potilaaseen ja sitä kautta nesteet valuivat munuaisten kautta ureana poispäin. Päivä oli loppuunsa mukava.

Torstai oli the day. Toni saapui illemmalla Kiinaan ja olin tästä jo täpinöissäni. Aamulla kävimme opettelemassa Kiinan kieltä ja opimme mm. Sanomaan mie rakastan sinnuuta mallia kiina. TCM tunti oli mielenkiintoinen. Siellä tutkimme kieliämme ja opettaja kertoi, mitä kieli kertoi ja millainen jokaisen kieli on. Minulla oli tänä aamuna kuulema paksu kerros kielen päällä mutta ei hätää, en muista mitä se indikoi ja olen hengissä, joten nokka kohti uusia haasteita. Tänä päivänä meillä oli myös viimeinen tai ji tunti. Lähes haikein mielin etsin kadonnutta feng shuita viimeistä kertaa ohjattuna. Hienoa oli huomata koko ryhmän kehittyminen alkupisteestä siihen, missä olimme nytten. Tai Ji:n taso näytti jo nappulaliigan jalkapallon tasolta.

Tonin kanssa sovimme tapaamisen eräällä metroasemalla ja siitä exit 1. Vastassani oli väsynyt matkaaja, joka oli buugaillut 25 tuntia lentokoneessa ja matkalla Kiinaan Moskovan lentoasemalla 5h vaihdossa. Vein toverin syömään burgerit ja vaihdoimme kuulumiset. Hirveämmin ei ukosta mitään irronut kooman vuoksi, mutta tärkeimmät sain bongattua. Chillaillimme Shanghaissa iltaan asti ja tästä menimme omiin osoitteisiin.

Perjantaina koulupäivä sisälsi vain herbsi tunnit. Tällä reissulla kävimme mr. Wu:n kanssa kiinalaisessa hybridiapteekissa, joka myi kiinalaisia perinteisiä rohtoja ja perus länkkärikamaa ibuprofeiinista lähtien. Kiinalainen lääke tuoksuu aivan tärisyttävän hyvältä ja laatikkoja, joissa oli eri lääkkeitä, oli satoja. Saimme nuuhkia niitä aikamme, jonka jälkeen lähdimme perinteiselle kiinalaiselle vanhalle kadulle. Maisemat olivat loistavat ja räpsyjen paikka kameralla oli taattu. Hauskinta paikassa oli pissivä pikkupoika patsas ja vaikuttavinta koristeet, joita oli huolella kaiverrettu joka paikkaan.

Tämän jälkeen toni tuli kampukselle minua vastaan. Check outtasin itseni hostellilta, sillä minulla tuli olemaan viikon vapaa ja tarkoituksena oli mennä vklp pärinöiden jälkeen Pekingiin. Näimme tonin kanssa kahvilassa ja päätimme lähteä qibaoon muiden suomalaisten kanssa.

Qibao oli old towniin verrattavissa oleva paikka (lue aikaisempi päivitys, jos on päässyt unohtumaan). Lisäesanssina paikkaan oli jokimaisemat ja tuhottoman paljon erinäköisiä häröjä ruokia. Mietimme mitä söisimme ja päädyimme tylsän varmoihin dumplingeihin. Mutta oli ne hyviä, voi veljet. Qibaossa löysimme illan tullen jalkojenputsausaltaan mallia fisu. Koko setti maksoi 25yuania eli n. 3.5euroa. Jalkoja sai uittaa altaassa niin pitkään kuin halusi ja samalla pikkukalat imeskelivät varpaat puhtaiksi. Illan tullen menimme hotellille chillailemaan.

Lauantaina oli alustavasti tarkoitus mennä huvipuistoon, mutta plääni kariutui huonoon säähän. Päätimme tehdä tämän Pekingin reissun jälkeen. Kävimme kaupungilla ja ostimme yberkuul stetsonit. Aluksi hattu meinasi ujostuttaa, mutta illan läpiajon jälkeen se sattui päähän kuin nyrkki silmään. Tästä tuli yksi uusi matkakavereista.

Sunnuntaina kävimme kiertelemässä shanghaita ja katselimme paikkoja. Itse olin tylsällä päällä ja halusin henkisesti ruveta valmistautumaan reissuun reissussa... siitä oli tulossa unohtamaton matka, wupwup!

Next up:
Peking
Kielletty kaupunki
Tianmenin aukio
Kiinan muuri
Safkamarketti ja skorpionin syönti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti