Around the world - China: syyskuuta 2014

Tuleva ohjelmamme harjoittelun osalta.

CICU sisäänkäynti ja ohjaajamme Cherrie

Sairaalarakennuksemme kerrokset ja info missä mikäkin on.

Nätti päivä - kuvan paikka! :)

Sairaalan nimi

Kenkienvaihto paikka.

Hoitaja päivystämässä vieraita.

Vieressä olevan lastensairaalan sisäänkäynti.

CICU:n hätäsali

Team Finland! :)

Taukohuone.

Vessaselfie.

Lääkärien taukohuone, pitkän päivän keskellä he saattoivat nukkua.

Loveseinä.

Maanantaina kouluviikkomme alkoi. Sovimme edellisenä viikkona, että olemme 3pvä viikosta harjoittelussa ja 2 päivää koulussa tekemässä kursseja joita China Programme meille tarjoaa. Ensimmäisen viikon olimme Renji Hospitalissa CICU:ssa (Cardiological Intensive Care Unit, sydäntehotarkkailu). Matka harjoitteluun kestää n. tunnin, joten jouduimme lähtemään melko ajoissa kohti metroa. Tutor opettajamme Lucy oli meitä vastassa metroasemalla ja tapasimme hänet ensimmäisenä päivänä klo 9. Tämän jälkeen menimme sairaalaan, jossa tutor ohjaajamme (englantia puhuva sairaanhoitaja) otti meistä kopin ja lähti opastamaan kohti tulevaa osastoamme.

Osastolle mentäessä ensimmäinen asia, mikä näytti jännältä, oli perusosaston ja teho-osaston välillä oleva ovi. Ensivaikutelma oli, että emme ole ihan niin teknologisesti kehittyneellä alueella, kuin Suomessa, mutta yllätyimme positiivisesti. Menimme osaston ovista ja edessämme oli lattiaan piirretty punainen raja. Punaisen rajan toisella puolella piti käyttää osastokenkiä ja toisella puolella olimme ns ''likaisella'' puolella. Kengät vaihdettuamme kävimme hakemassa CICU vaatteet. Saimme yllemme punaiset hoitaja-asut. Väri määritti, millä osastolla olimme töissä. Punainen tarkoitti sydänosastoa. Saimme myös päähämme kertakäyttölakit.

Hoito oli yleisellä tasolla aika samankaltaista, kuin Suomessa. Tarkkailu/Seurantalaitteet olivat samanlaisia. Ainut konkreettinen ero oli mielestäni steriiliydessä ja sen ylläpitämisessä. Käsihygieniaan painotettiin osastolla ja siitä pidettiin huolta, mutta tarkkuus ei välttämättä kohdannut samaa, mitä Suomessa. Myöskin ''steriilit'' toimenpiteet olivat lähes steriilejä. Avohaavaa puhdistettaessa hoitaja ns. kontaminoi lääkärin viitan, mutta muuten toimenpide oli puhdas. Jokatapauksessa olin tyytyväinen hoidon tasosta ja sitä oli äärimmäisen mielenkiintoista seurata.

Sydänteholla jokaisella potilaalla oli keskuslaskimokanyyli ja hoitajat pesivät potilaat 2 kertaa päivässä osastolla ollessa. Hoitaja kertoi, että potilas täytyy anestesian jälkeen saada yskimään, jotta keuhkot eivät jää lyttyyn. Hän näyttikin tavan, kuinka potilasta yskitetään, laittamalla nyrkki ''kuppi'' asentoon ja taputellaan selkää.

CICU sisälsi myös oman hätäkirurgiahuoneen. Tämä huone oli välittömässä läheisyydessä osastolla, jonne hätätapauksessa voidaan järjestä leikkaus todella nopeasti, juurikin valvonnassa oleville potilaille.

Hienoa oli myös huomata, kuinka tämä hoitaja oli varattu meille koko päiväksi. Aamulla tultuamme ja päivällä lähdettyämme, olimme jatkuvasti hoitajan kanssa ja hän kertoi, kuinka osastolla mikäkin asia tehdään. Koimme olevamme äärimmäisen tervetulleita.

Itse sain rokotteeni tänä päivänä. Kielimuuri hieman hankaloitti aluksi ymmärrystä, mitä olen haluamassa ja mihin + mitä varten, mutta selvisimme tästä. Rokotustapa oli erilainen. Minun piti laittaa rokotettava käsi nojaamaan lantiotani vasten ja jännittämään ojentajalihasta. Sitten hoitaja pisti ruiskun melko laaka-asenossa olkapäähäni. Sinne se rokote kuitenkin meni ja olin tyytyväinen suoritukseen, eikä muuten edes nipistänyt. Tämän jälkeen hän painoi pistokohtaa vanutikulla, jolla oli aikaisemmin sterilisoinut pistoalueen.

Tämän jälkeen kävimme lounaalla. Sairaalan vieressä on iso ostoskeskus, jonka alimmassa kerroksessa on vain ruokapaikkoja. Valitsimme mieleisemme ja ostimme apetta. Hintaa ruoalla ravintolassa oli 35yuania eli 5euroa.

Ruokatauon jälkeen juttelimme mitä olimme kokeneet Kiinassa olomme aikana ja kyselimme kysymyksiä vähän kaikesta. Hoitaja kysyi haluammeko lähteä lääkärin kierrolle seuraavan päivänä mukaan. Otimme tarjouksen vastaan avoimin mielin.

Tämän jälkeen kävimme vielä paikallisessa Simula huoneessa. Koin, että tämä oli heille suuri ylpeyden aihe ja luokkatila oli ymmärrykseni mukaan ainoaa laatuaan. Pääsimme seuraaman kiinalaisten opiskelijoiden harjoittelua nuken kanssa hoitoelvytystilanteessa. Yllätys oli, että hoitoelvytystä ei juurikaan käydä koulussa läpi (mahdollisesti juuri, koska mahdollisuuksia harjoitella samankaltaisilla nukeilla ei ole olemassa, niinkuin meillä) ja hoitajat eivät osanneet vielä hoitoelvytyksen peruskuviota. Kyseessä oli nuoret sairaanhoitajat, jotka olivat olleet alle 5 vuotta kentällä töissä, mutta he olivat kuitenkin jo valmistuneet sairaanhoitajiksi. Meillä käydään hoitoelvytystä kumminkin joka vuosi läpi. Tämän nähtyä osaan arvostaa mahdollisuutta saada simulaatioharjoitusta koulussa ja ymmärrän sen tärkeyden.

Vaikka Kiinassa on vaikka mitä nähtävää ja koettavaa ns. ''turistina'', antaa hoitomaailma paljon irti itsestään. Alunperin luulin, että olen töissä jossain vanhainkodissa tämän ajan, mutta ohjelma on suunniteltu niin, että olen sairaalan eri osastoilla muutaman viikon pätkiä. Tällä tavalla koulu on järjestänyt englanninkielistä ohjausta ja voimme kysyä ohjaajiltamme hoitotyön kuvioista Kiinassa laajemmin. Suunnittelinkin, että tällä tavalla saan paljon irti myös omaa jaksoani, gerantologiaa ajatellen. Seuraamalla hoitohenkilökuntaa ja kyselemällä olenkin luultavasti saanut paljon enemmän ja laajemmin irti vanhushoitotyöstä, kuin mitä saisin ympäristössä, jossa en voisi kommunikoida.

Hoitajien keskenäinen llmapiiri on älyttömän mukava. He viettävät vapaa-aikaa paljon yhdessä ja heittävät läppää keskenään. Jotain mitä voisi tuoda moneenkiin työyhteisöön koti Suomessa. Hoitajat järjestävät paljon yhteisiä tapaamisia ja matkoja ja ottavat näistä kuvia.

Jotta teksti säilyy mukavan mittaisena, jatkan kerrontaa seuraavassa osassa. Luvassa on potilaskiertoa lääkärin kanssa ja kuinka lääkäri tutkii potilaita, lääkärin oppitunti ja kirsikkana kakun päälle avosydänleikkauksen seuraaminen operaationa mitraaliläpän vaihto.

Hostellin sisäänkäynti

Wake up at 5:30am - rise and shineHeräsimme siis puoli 6 aamulla hostellilla ja keräsimme
tavaramme. Tarkistimme, että kaikki on mukana ja menimme tekemään Check Outtia. Itse lähdin ottamaan ulos valokuvaa paikasta, sillä vaikutti, että CheckOutissa tulee kestämään. Hetken päästä porukka oli kaikonnut ja unohtaneet minut hetkeksi hostellille. Rasmus kävi hakemassa minut kuvaussessioiltani ja otimme muun porukan kiinni. Matkan seuraava vaihe oli ottaa bussi isommalle bussiasemalle, josta pääsisimme oikein kunnolla aloittamaan reissun.

Ensimmäinen bussimatka kesti noin puoli tuntia. Olimme asemalla todella aikaisin. Silti kiinalaiset olivat olleet meitä vikkelämpiä ja ensimmäinen bussi oli buukattu täyteen. Seuraavaan bussiin kuitenkin mahduimme ja varasimme paikkamme siihen. Hinta oli 88Yuania eli n. 12euroa. Matka bussilla seuraavaan kohteeseen kesti yli 2h. Tässä saimme hieman levähtää. Itse en saanut oikeen nukuttua, sillä oli niin paljon nähtävää ympärillä, että keskityin enemmän vaihtuvaan maisemaan. Alussa ollut tasainen maisema muuttui hetki hetkeltä vuoristopainotteisemmaksi, en vielä tiennyt mitä oli luvassa ''perille'' päästyämme.

Bussiaseman etupihaa

Bussilippu

Bussin pysähdyttyä päädyimme pimeiden kuljettajien uhreiksi. He yrittivät kaikilla mahdollisilla tavoilla saada meidät kyytiin - tähän emme kuitenkaan suostuneet. Saimme kysyttyä nuorelta paikalliselta missä mahdollisesti sijaitsee ihan virallinen bussiasema. Tämä oli ihan kulman takana ja sinne pääsimmekin. Kysyimme sieltä kuinka pääsemme kohteeseen. Paikalliset huitoivat meitä sukkulabussia kohti. Rohkeasti otimme paikkamme pikkubussista, joka vaikutti jo parhaat päivänsä nähneeltä. Bussissa meiltä perittiin 20yuanin maksu eli noin 3euroa. Bussi ajeli vuoristojen väleissä kulkevaa hyvin ''eksoottista'' reittiä kohti päämäärää, sitä me ainakin toivoimme. Tällä matkalla nukuin kuin pikkulapsi, joten en osaa sanoa kuinka pitkään matkasimme. Kiinan kulkemisesta jäi mieleen useat eri ''tullaus'' pisteet, joissa päivysti tullivirkailija ja mahdollisesti poliisi.

Maisemia bussista

Matkamme päätyi pieneen vuoristokylään. Paikalliset kertoivat, että meillä olisi n. 30min aikaa
chillata, ennenkuin seuraava bussi yellow mountainille olisi lähdössä. Etsimme paikkaa mistä saada ruokaa. Paikka mihin bussi jätti meidät oli ruokala, mutta englanninkielinen menu ja hinta kieli pienestä turistiukotukseta. Menimme tien toiselle puolelle, jossa paikallisia oli syömässä. Katsoimme seinältä mahdollisen maittavan aterian ja osoitimme sormella kyseistä annosta. Tälä kertaa tilasimme sieniä, lisukkeena

Lisää maisemia

läskipaloja ja lihaa. Aikaisemmin en ole läskistä pitänyt, mutta kiinalainen valmistustapa ei tee samaa kuin suomen läskipallerot, maku ei ole ollenkaan päällekäyvä, eikä läskin koostumus ole purkan ja kumin sekoitusta. Anyways. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

ja lisää

Seuraavaksi menimme bussiasemalle, josta saimme liput ylös vuorille. Tätä ennen saimme n. 120cm mummon kimppuumme, joka yritti väkisin myydä meille sadetakkeja 15min. Hyvä ettei hän tullut bussiin mukaamme. Bussimatka ylös oli kuumottava. Ensimmäisen pilvikerroksen läpi mentäessä kuljettan näkyvyys oli n. 10m eteenpäin. Reunalta tiputus alas oli lähes pystyjyrkkää, pienen arviointivirheen sattuessa bussi pyörisi tehokkaamin alas, kuin UPO:n uusiman pesukonemallin linkousteho antaa kierroksia.

ja lisää

Näin ei kumminkaan sattunut. Reitti ylös sisälsi paljon u-muotoisia käännöksiä ylöspäin, olimme menossa jonnekkin todella korkealle.
Perille päästyämme lähdimme kävelemään kohti sisäänpääsyä. Sisäänpääsy oli 230yuania, eli n.32euroa, mutta opiskelijana paikalle pääsi puoleen hintaan. Noin samanverran olisi maksanut Vaijerihissi ylös, me päätimme kävellä kokemuksen vuoksi.

Näin edessäni portaita. Aivan loputtoman määrän portaita (tästä en tiennyt vielä).

Taukopaikalla. Lämpöä n.30 astetta. Paikallinen auringon suoja? :)

Jokainen lukija voi mielessään ajatella 7.5km kävelylenkin. helppoa eikö? Itse en jaksanut pieneen mieleeni mahduttaa, että portaita 7.5km on hieman eri juttu. Aloitimme kävelyn ylöspäin. Aluksi pyrimme pysymään yhtenä porukkana, mutta myöhemmin jakaannuimme sen mukaan, mitä vauhtia jokainen itse haluaa/pystyy kävelemään.

Noin 2km kohdalla en tietänyt ollenkaan missä vaiheessa olimme menossa. Olin arvellut, että olemme jo loppusuoran puolella.

Kengät ovat nähneet jo vähän maailmaa.

Mitään infoja matkalla ei ollut tähän mennessä ollut, kuinka pitkällä olimme menossa. Vastaan tuli jatkuvasti ihmisiä, jotka kävelivät alaspäin, vain harva meni ylöspäin meidän lisäksi. Ihmisten jätteet (kuten juomapullot) kuljetettiin käsipelin työntekijöiden toimesta alas portaita pitkin. Tämä vaikutti suhteellisen raskaalta hommalta tuoda leipä pöytään.

Puoleen väliin päästyämme yllätyin. Luulin, että olimme paljon pidemmällä. Jotenkin kummallisella tavalla sain puhtia tästä(?). Seuraavat 2km meni kuin transsissa - Kävelin, lepäsin,

Minibussin kuljettaja.

kävelin jne. Viimeisimmän pilvikerroksen ylitettyämme kävellen näimme jotain ällistyttävää. Maisema oli jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla (onneksi otin kuvia). Vuorien kärjet näkyivät ja olimme menossa yhden niistä huipulle. Pilvet peittivät kokonaiskuvan kuinka ylhäällä oikein olimme. Whoa.

Viimeinen kilometri oli kaiksta pahin. Eniten motivaatio antoi taulu, josa luki 0.5km päämäärään. Hetken päästä olimme perillä. Sinne päästyämme ei voinut muuta kuin hymyillä. Hetken levähdyttyämme menimme katsomaan auringonlaskua. Maisemat olivat jälleen huikeita. kello oli noin puoli 6, kun saavuimme perille, juuri auringonlaskun aikaan. Ylhäällä oli myös kuuluisa rakkaudenlukko ja kieleke, johon rakastavaiset voivat laittaa lukon. Tämän jälkeen avain heitetään alas vuorelta ja suhde kestää niin pitkään, kunnes avaimen käy hakemassa ja lukon irroittamassa paikaltaan.

Ongelmia oli luvassa. Meillä ei ollut yöpaikkaa. Lähdimme kysymään paikallisilta hotelleilta (kyllä, vuorilla oli hotelleja), mikäli heillä olisi huoneita tai edes teltta vuokralla. Kuulimme, että joku saksalainen pariskunta oli

''Bussissa on tunnelmaa''

maksanut 100dollaria, että he saivat nukkua erään hotellin aulassa. Kaikki paikat olivat täynnä ja telttoja ei ollut vuokralla. Huono tsägä? Jotain epämääräisen kummallista kuitenkin tapahtui. Tanskalaiset, jotka olivat kanssamme vuorilla löysivät aivan vahingossa tanskalaisen bisnesmiehen. Hän tarjoutui tarjoamaan maanmiehilleen ja koko seurueelle virvokkeita ja ruokaa. Menimme hulppean hotellin terassille syömään ateriat ja rentoutumaan. Hotellilla oli jopa vessa jossa oli istuin (tämä ei ole kovin yleistä yleisvesoissa aasiassa, vaan lattiassa on reikä).

Tanskalaisella oli bisneskaveri Bill joka oli kiinalainen. Ule oli tanskalaisen nimi. Ule kysyi Billiltä olisiki mahdollista saada jotain huonetta. Bill hoiti asiaa pari tuntia ja hän sai järkättyä meille majoituksen. Huoneen hinnaksi tuli 100yuania ,eli alle 20e. Tämä oli äärimäisen halpaa. Olen edelleenkin kiitollinen vieraanvarainsuudesta, jota saimme vuorilla. Hatun nostot heille. Osa ryhmästä lähti nukkumaan, mutta minä jäin vielä pitämään seuraa muutamalle tanskalaiselle ja Ulelle, joka tarjosi koko mahdollisuuden meille syödä ja nukkua lämpimässä.

Aamulla Heräsimme jo klo 5. Halusimme nähdä auringonnousun. Emme olleet ainuita ja ihmiset

Sieni-läski-liha annos

kerääntyivät jokapuolelle, missä maisema oli kuvaamisen arvoinen. Osa oli jopa tullut varmaan juurikin tämän hetken takia vuorelle, sillä kamerat olivat todella isoja ja arvokkaan näköisiä.
Kuulimme edellisenä iltana, että vuorilla sataa 200 päivänä vuodessa. Olimme siis myös tältä kannalta äärimmäisen onnekkaita. Myös sille yölle, jolla olimme vuorella, oli luvattu lumisadetta. Tätäkään emme saaneet niskaamme.

Jatkoimme aamulla matkaamme kohti Kaapelihissejä. Hinta oli 70yuania alas ja 230yuania ylös. Laiskat siis maksakoot hieman enemmän :). Otimme hissin alas ja vähään aikaan en ole samanlaista kuumotusta kokenut. Hissimatka kesti n.10minuuttia ja taustalla soi koko matkan rauhallinen hissimusiikki ja kiinalainen nainen selosti kuinka turvallinen hissi oli välillä englanniksi, välillä kiinaksi. En ollut täysin vakuuttunut, mutta tässä olen nyt kirjoittamassa tätä päivitystä :D.

Alas päästyämme tulimme samaa reittiä alas bussilla ja päädyimme isolle bussiasemalle. Hidastelimme jonkun verran ja olimme alhaalla n. klo 8.30. Iloksemme saimme

InfotauluYellow Mountainin alapäästä

huomata, että edellinen bussi takaisin kampukselle päin lähti klo 8 (olisimme kerenneet, jos olisimme tienneet) ja seuraava lähti 15.30. Muutaman julkaisukelvottoman sanan jälkeen mietimme mitä sitten. Päätimme lähteä tutkimaan lähellä olevaa kaupunkia. Lähinnä pööpöilimme koko päivän 15.30 asti. Jos jotain hyödyllistä saimme tästä irti, niin jalkahieronnan. Kävimme paikallisessa ''palkitussa'' jalkahieronta paikassa oikomassa raajamme edellisen päivän vaelluksen vaikutuksesta. Hieronnan jälkeen tuntui, kuin ei olisi tehnyt yhtään porrasta edellisenä päivänä. Se oli myös mukava hetki rauhoittua hieman, sillä lepo oli jäänyt vähäiseksi.

Sen jälkeen menimme bussiin. Matka oli suora Shanghaihin ja se kesti n5-6 tuntia. Sen jälkeen pääsimme metrolla toisiksi viimeiselle pysäkille. Tämän jälkeen kello oli jo niin paljon, että metrot eivät enää kulkeneet. Etsimme kaikkien pimeiden taksien joukosta virallisen taksin ja pääsimme ehjänä perille.

Reissu oli mahtava ja ainutkertainen kokemus elämässä. Suosittelen kaikille. Seuraavana päivänä meillä alkoi harjoittelu. Tästä lisää seuraavassa päivityksessä ;) Stay tuned.